suomenmarsalkka.fi
YLE

Afrikkalainen tarinankerronta

Kirjoittaja Toimitus. kirjoitettu - Tarinoita Mannerheimista

Julkaistu elokuu 16, 2012 +

Afrikkalaisella tarinankerronnalla on pitkät perinteet. Tarinankertojat ovat toimineet viihdyttäjinä ja opettajina jo kauan ennen kirjoitustaidon kehittymistä. Tarinankertojat ovat koonneet kylän yhteen nuotioiden äärelle, jakaen sukupolvelta toiselle kulkeutuvaa suullista perimää. Koska tarinat ovat osa ulkoa opittua kulttuuria, ne ovat säilyneet vahvoina sukupolvienkin ylitse.

Afrikkalaisella suullisella perinteellä on tärkeä tehtävä. Se on paljon enemmän kuin kerrottuja tarinoita, se on tapa hahmottaa elämää ja maailmaa. Tarinat toimivat ikään kuin siltoina, yhdistäen maita, kulttuureja, ihmisiä ja kokonaisia sukupolvia. Tarinoilla on myös tärkeä tehtävä kansallisen identiteetin ja kulttuuristen ominaispiirteiden säilyttäjänä.

Tarinankerrontaperinne näkyy Afrikkalaisessa elokuvateollisuudessa. Afrikkalaista elokuvatekijöiden kerrontatapaa on usein verrattu suulliseen kerrontaperinteeseen, jossa kertoja on olennainen osatekijä tarinan välittymisessä. Tarinoista ammennetaan uutta. Perinteisiin kertomuksiin yhdistetään uusia teemoja nyky-yhteiskunnasta. Siinä missä kertomusten päämääränä on säilyttää ja palauttaa perinteisiä arvoja, elokuvatekijöiden tavoitteena on luoda uutta.

– Ensisijaisena tarkoituksenamme oli adaptoida suomalainen kertomus kenialaiseen muotoon ja tuoda esiin uusia näkökulmia Mannerheimista. Kuva Mannerheimista on suomalaisille kuin kiveen veistetty. Päästäksemme eroon jämähtäneistä käsityksestämme ja luodaksemme uusia näkökulmia, tuntui luontevalta rakentaa elokuva kenialaisille tyypilliseen tarinankerrontamuotoon, toteaa Suomen Marsalkka –elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen.

– Ajatus rakentaa elokuva tarinankerrontahetken ympärille tulikin paikalliselta työryhmältä. Huomasimme, että Keniassa on yhä vahva tarinankerrontakulttuuri. Tarinankerronta on filosofinen, opettavainen lähestymistapa, jossa elämää tarkastellaan osana maailman kiertokulkua. Sanonta Life is like a mountain – heijastaa hyvin tarinoiden tapaa suhtautua elämään, hän jatkaa.

 

 

Tietoja kirjoittajasta Toimitus

Elokuvan tekeminen on monipolvinen prosessi, jonka aikana saattaa tapahtua yllättäviäkin käänteitä. Tämän sivuston tarkoitus on pitää katsojat mukana Suomen Marsalkka -elokuvan tuotannossa käsikirjoitusvaiheesta lopulliseen tuotteeseen asti. Toimitus jakelee tietoa tekijöiltä yleisöille, mutta myös päin vastoin: Jos sinulla on kysymyksiä, näkemyksiä tai ideoita niin ota rohkeasti yhteyttä! Yhteystiedot etusivun ylä- ja alalaidassa.

Selaa arkistoa kirjoittajalta