Lähetimme kolmelle tämän päivän sankariksi nimetylle Leijonariipuksen. Lue, miksi Vilja Autiokyrö halusi palkita oman äitinsä, miltä Iiro Viinasesta tuntui saada Leijonariipus ja kuka nimesi sankarikseen joogaopettajansa?
Suomen Marsalkka-elokuvan Päivitämme sankaruutta -kampanja kysyy, kuka on tämän päivän sankari, kuka ansaitsisi Keniassa valmistetun, rauhanajan Leijonariipuksen. Kampanjan tarkoituksena on löytää tämän päivän sankareita, sekä palkita heitä Leijonariipuksella. Suomen Marsalkka -elokuvan työryhmä on saanut useita hyviä ehdotuksia Leijonariipuksen saajiksi.
Vastuunkantaja
Kunnanjohtaja Esko Tavian sankari on Iiro Viinanen. Viinanen toimi valtionvarainministerinä 1990-luvun pahimpina lamavuosina. Tavian mukaan juurikin rauhanajan vaikeiden aikojen sankariteot ovat olleet merkittäviä.
- On ollut ihmisiä, jotka ovat kantaneet vastuuta ja tehneet parhaansa, Tavia toteaa ytimekkäästi.
Viinanen sanoo nöyrästi tehneensä vain velvollisuutensa siinä ajassa ja paikassa. Hän näkee todelliset sankarit isänmaan puolustajissa.
- En minä itseäni sankarina pidä. Todellisia sankareita ovat Mannerheim-ristin ritarit, maamme puolustajat ja turvaajat.
Iiro Viinanen.
Arvostusta lastentarhanopettajille
Vilja Autiokyrö ehdotti Facebook-seinällämme Leijonariipuksen saajaksi omaa äitiään, lastentarhaopettaja Heli Itäniemeä. Itäniemi on työskennellyt tavallisen lastentarhan lisäksi erityislastentarhanopettajana ja maahanmuuttajalasten parissa.
- Äitini palkka on suorastaan hävyttömän vähäinen tunnustus siitä työstä, jota hän tekee iloiten, läsnäolevana ja kaikkia lapsia suuresti kunnioittaen.
Autiokyrö haluaa myös yleisesti muistuttaa lastentarhanopettajien raskaasta työstä.
- Toivoisin, että heidän työtänsä arvostettaisiin ja kunnioitettaisiin paljon enemmän.
Heli Itäniemen todelliset mitalit ovat hänen lapsensa ja lastenlapsensa. Heli muistuttaa, että kaikki työ tulisi tehdä ilolla.
- Kekseliäisyys ja luovuus ovat siihen avaimia, hn tiivistää.
Iloa ja valoa
Muusikko Emma Salokosken sankari löytyy jooga-salilta. Kylli Kukk on virolainen joogaopettaja, joka pyörittää Helsingissä omaa joogakoulua, Shantia. Kukk Kasvoi Eestissä neuvostoaikaan, jolloin joogaaminen oli kiellettyä. Siitä huolimatta hän joogasi. Salokoski kertoo, että Kukk opettaa joogaa lempeydellä, huumorilla ja viisaudella.
- Kylli levittää ympärilleen iloa ja valoa. Joka tunnilla hän muistuttaa joogaajia omalla lystikkäällä tavallaan olemaan lempeitä itselleen ja muille. Vaikeinta on hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat yrittämättä muuttaa heitä, mutta Kylli auttaa tässä tehtävässä, Salokoski sanoo.
Kylli Kukk kertoo rakastavansa työtään. Hän usein vitsaileekin olevansa trukkikuski, joka nostaa ihmisiä pimeydestä ja ahdistuksesta.
- Pikku toimenpiteillä, venytelyllä ja rentoudella saa itselleen paljon paremman olon. Olen tosi otettu tästä riipuksesta, mutta ilman mitaleita ja palkkiotakin, jatkaisin työtäni suurella ilolla, hän mainitsee.
Etsimme yhä lisää sankaritarinoita. Tunnetko sinä tämän päivän sankareita? Kenelle sinä haluaisit antaa Leijonariipuksen? Lähetä perusteltu ehdotuksesi tänne, jätä kommentti artikkelin alle tai kerro sankaristasi Facebook-sivuillamme.








Ei kommentteja artikkeliin Leijonariipus tavoittaa sankarin. Ehkä haluaisit lisätä omasi?