Elokuvan tekeminen on aina haastavaa. Jotta kokonaisuus saadaan valmiiksi, on monien palikoiden loksahdettava paikoilleen.
- Kun kyseessä on Mannerheimia käsittelevä elokuva, välillä tuntuu siltä, kuin nuo palikat olisivat liian kaukana toisistaan. Mutta ei ole syytä huoleen. Elokuva valmistuu aivan varmasti, sanoo Suomen Marsalkka -elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen.
Tuottaja Lyytinen näki tänään ensimmäistä kertaa elokuvan alkutekstijakson. Se sai hänet luottavaiselle mielelle.
- Alkutekstijakso asettaa tekemisen standardin todella korkealle. Tunnelmat ovat kuitenkin huojentuneet. Tästä seuraa taatusti jotain todella mielenkiintoista.




